Samsungia on kohdannut yksi pahin tekninen ongelma sen uudessa lippulaivapuhelimessa Samsung Galaxy Note7:ssa, Akut voivat räjähtää joten yhtiön on pakko asentaa kaikkiin nykyisiin, jo myytyihin luureihin uusi akku.
Maailmalla on kerrottu Note7:n akun kärsivän todella hurjasta teknisestä viasta joka voi pahimmillaan räjäyttää akun todella vakavin seurauksin.
Koska Samsung on suuressa viisaudessaan suunnitellut puhelimensa siten ettei akkua voi käyttäjä itse vaihtaa, joutuu Samsung vetämään kaikki jo myydyt puhelimensa takaisin akkujen vaihtoon.
Samalla yhtiö keskeyttää uusien Note7 puhelimien valmistuksen toistaiseksi vahvistamattomaksi ajaksi.
Se miten yhtiö toteuttaa takaisinvedon on vielä hämärän peitossa, ihmisiä pitää pystyä informoimaan siitä että he mahdollisesti kantavat mukanaan vaarallisesti räjähtävää laitetta, operaattoritasolla asiakkaat on mahdollista saada melko helposti kiinni mutta vähittäiskaupassa tilanne voi olla huomattavasti vaikeampaa, mitään erityistä tiedotuskampanjaa Samsung ei ole ilmoittanut aloittavansa.
Samsungin tiedetään kuitenkin keskustelevan operaattoreiden kanssa siitä kuinka takaisinveto tehdään.
Koska puhelimia on myyty jo tuhansia, voi tämä ruuhkauttaa osaltaan myös virallisia Samsungin takuukorjauspisteitä, myöskin uusien akkujen toimitukset näihin pisteisiin vie oman aikansa, vaikkakin huhut kertovat Samsungin varautuneen tämän kaltaiseen ongelmaan jo aikaisemmin.
Kerrotaan myös että akkugate vaivaisi tällä hetkellä vain 0.1 prosenttia kaikista Note7 puhelimista mutta ilmeisesti tätä erää ei pystytä erikseen erottamaan muista, joten takaisinveto koskee kaikkia maailmanlaajuisesti myytyjä Samsung Galaxy Note7 puhelinmalleja.
Mikäli siis olet hankkinut Samsung Galaxy Note7 puhelimen, käytä sitä toistaiseksi hyvin varoen ja mikäli et kuule jälleenmyyjäsi yhteydenottoa lähipäivien aikana, ota yhteyttä itse heihin asian tiimoilta.
Suomessa ennakkotilanneet eivät toistaiseksi vielä saa puhelimiaan kyseisen syyn vuoksi. Aluksi ennakkotilanneiden toimitukset piti aloittaa 9 syyskuuta. Tietoa siitä koska toimitukset aloitetaan ei ole annettu, koska toimituksia osattiin lykätä jo nyt on varmaa että vaihdostyö tulee viemään aikaa.
Yleisesti ottaen puhelimen laitetason korjaukset kestävät kahdesta viikosta kuukauteen, joten myös vanha puhelin on syytä kaivaa naftaliinista.
LÄHDE: Digitoday
PÄIVITETTY klo 14:00: Lisätty Suomessa ennakkotilanneiden tilanne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"be excellent to each other"