Samsung on ilmoittanut että se lopettaa kokonaisuudessaan räjähtelevän Galaxy Note7 puhelimen valmistuksen sekä myynnin.
Syynä päätökselle on se että puhelinta ei ole saatu turvalliseksi edes räjähtelevien akkujen vaihtojen jälkeen. On selvinnyt että useampi jo vaihdettu puhelin olisi räjähtänyt samalla tavalla kuin alkuperäiset mallit.
Samsung epäili tuolloin ongelman olevan vikaantunut akku mutta ilmeisesti kyse on vakavammasta laiteviasta joka voi puhjeta hyvinkin sattumanvaraisesti.
Samsung lopettaa samanaikaisesti myös alkuperäisten Note7 puhelinten vaihto-ohjelman, joten uusia puhelimia ei enää voi yhtiön kautta saada.
Vaihto-ohjelman kautta käyttäjät ovat saaneet korvattua puhelimensa uudella Note7 laitteella, eli pelkkää akkua laitteesta ei ole vaihdettu mutta uudessa Notessa oli erotuksena vain se että siinä oli toisen akkuvalmistajan akku, tuolloin yhtiö luuli ongelman johtuvan vain siitä.
Koska kyse on vakavammasta viasta kuin akku, tarkoittaisi se sitä että Samsung joutuisi suunnittelemaan koko puhelimen laitteiston uudelleen, tämä olisi yhtiölle tässä vaiheessa mahdollisesti jo liikaa rahallisesti sekä söisi resursseja liikaa. Samsungilla on kyllä rahaa mutta yksittäisen puhelinmallin ongelmiin tuskin on halua tuhlata enempi rahaa kuin siihen on jo nyt vaihto-ohjelman kautta kulunut.
Yhtiö valmistelee jo kuumeisesti uutta Samsung Galaxy S8 lippulaivaa, joten olisi ilmiselvää että Note7:n uudelleensuunnittelu siirtäisi liiaksi S8:n suunniteltua julkaisua.
Takuupalautus mahdollista mutta ei varmaa:
Ilmeisesti Note7 puhelimen voi palauttaa takuupalautuksena jälleenmyyjälle, se saako palautuksen kokonaisuudessaan takaisin on vielä kysymysmerkki, Samsung ei ole antanut mitään erityisiä ohjeita siitä kuinka jälleenmyyjien pitäisi asia hoitaa.
Suomessa puhelimia ei juuri ole:
Suomessa Samsung Galaxy Note7 luurin virallinen jälleenmyynti ei kerennyt koskaan käynnistyä, joten periaatteessa näitä malleja ei pitäisi hirveämmin Suomessa olla, tosin jokainen halukas on voinut tilata puhelimen ulkomailta.
Virallinen ohjeistus: ÄLÄ KÄYTÄ ENÄÄ:
Samsungin virallinen ohje on kaikille Note7 puhelimen omistajille tyly, sulje puhelin ja lakkaa käyttämästä sitä.
Koska puhelinta ei enää tueta, ei se tule myöskään saamaan enää virallisia Android päivityksiä joten se muuttuu myös tietoturvaltaan äkkiseltään turvattomaksi, moni kuitenkin luottaa omaan kapulaansa sen verran paljon että ei anna moisen häiritä, XDA foorumit tarjoavat jo nyt puhelimelle luotuja epävirallisia ROMeja joiden avulla puhelinta voi pitää jatkossakin turvallisena ohjelmistonsa osalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"be excellent to each other"